12.3.2017 jouduin vakavaan ratsastusonnettomuuteen. Onnettomuuspäivä alkoi normaalisti aamutallilla, jonka jälkeen aloin ratsastamaan hevosia. Tallille oli tulossa muita ratsastajia, jotka olivat menossa hyppäämään esteitä. Päätin liittyä seuraan ratsastamallani hevosella seuraan.

Hyppäsimme pieniä helppoja esteitä. Hevonen oli tosi kiva ja olin tosi tyytyväinen siihen. Päätin tulla yhden tehtävän vielä kerran. Muistan miettineeni “suoritanko estetehtävän vielä uudelleen, vai jätänkö treenin tähän?”. Viimeisen tehtävän ratsastusta en muista, se oli kohtalokas. Hevonen oli hypännyt hieman matalan hypyn ja kompastunut esteelle. Putosin pää edellä ja jäin makaamaan maahan. Menetin tajuntani.

Putoamisen nähneet muut nuoret ratsastajat toimivat neuvokkaasti ja soittivat hätäkeskukseen. Heille olen ikuisesti kiitollinen. Ambulanssi saapui nopeasti paikalle ja minut kuljetettiin paloasemalle, josta jatkoin SEPE-helikopterilla OYS:n teho-osastolle.

Loukkaantuminen oli vakava. Olin koomassa noin viikon ajan, sain vaikean aivovamman ja oikea puoli kehostani halvaantui. Kuntoutuminen eteni fyysisesti hyvin, opettelin uudestaan mm. istumaan ja kävelemään. Haluni hevosten pariin oli suuri. Vammautuminen rajoittaa elämääni edelleen, mutta se ei estä unelmien tavoittelua. 

Elämäni muuttui, unelmia ja haaveita täytyi ryhtyä rakentamaan uudestaan. Aivovamma vaikuttaa edelleen jokapäiväiseen elämääni. Esimerkiksi täyspäiväinen opiskelu tai työnteko on minulle mahdotonta, sillä aivovamman vuoksi mm. kuormitun normaalia nopeammin. Lisäksi uuden oppiminen ja työstä palautuminen on tavallista hitaampaa.

 Hevoset olivat suuri voimavara toipumisessa. Onnettomuuden jälkeen vaihdoin esteratsastuksen kouluratsastukseen ja hiljattain pararatsastukseen.