Kohti kilpailukautta


Tärkeä kilpailukausi edessä

Vuosi on vaihtunut ja meitä odottaa Prinssin kanssa todella tärkeä kilpailukausi Pariisin 2024 paralympialaisia ajatellen. Edessä on kvaalivuosi, joten kilpaikukalenterissa on useat kansainväliset kilpailut. Tavoitteena on myös päästä mukaan edustamaa Suomea pararatsastuksen Pohjoismaiden- ja Euroopan mestaruuskilpailuihin. 

Olen odottanut tätä vuotta pitkään ja olen todella innoissani. Teemme Prinssin kanssa kaikkemme paikan saavuttamiseksi!

Olemme saaneet jo useita vanhoja sekä uusia kumppaneita mukaan tukemaan matkaamme, joista olen enemmän kuin kiitollinen. Ilman yhteistökumppaneita unelmieni tavoittelu olisi paljon haasteellisempaa. Kiitos heille!

Minut valittiin myös tänä vuonna paralympiakomitean koordinoimaan Tulevaisuudet tähdet-ryhmään.

Tapaturma lykkää kilpailukauden aloittamista

Vuoden vaihteen jälkeen Prinssi palasi vesijumpasta uuteen kotiimme Ruskeasuolle Helsingin Kilpatallille, jossa oli tarkoitus jatkaa vieläkin tehokkaampaa valmentautumista valmentajamme Janne Berghin silmien alla kohti tavoitteitamme. 

Tammikuun alussa putosin Prinssin selästä sen säikähtäessa loukaten samalla nilkkani. Nilkan telaluu murtui melko pahasti ja jouduin leikkaukseen. Leikkaus meni hyvin, mutta edessä on 12 viikon kuntoutus. Tänä aikana en pysty nousta hevosen selkään. 

Kilpailukausi oli tarkoitus startata maaliskuussa Tanskassa Blue Horsella, jonka jälkeen jatkaa kohti Suomea kansainvälisiin kilpailuihin Ypäjälle. Harmikseni nilkka ehdi kuntoutua tähän mennessä ja kilpailukauden aloitus siirtyy myöhemmäksi.

Oheisharjoittelu jatkuu kuitenkin aktiivisesti arjessani (tietenkin nilkan aiheuttamat rajoitukset huomioiden) leikkaushaavojen hakasten ja tikkien poistamisen jälkeen. 

Nilkan rikkoutuminen harmittaa minua todella paljon. Tärkeintä on kuitenkin saada nilkka hyvin kuntoon, jotta pääsen palaamaan takaisin lajini pariin.  

Ratsastus on tapaturma-altis laji. Hevosten kanssa työskennellessä ollaan suuren eläimen kanssa tekemisissä, eikä koskaan voi olla 100% varma eläimen liikkeistä. 

Mitä Prinssille?

Prinssin hoito ja liikunta täytyi suunnitella uudelleen. Melko nopeasti suunnitelmat onneksi loksahtivat paikoilleen. 

Prinssi meni Pia Reitin hoiviin Mäntsälään, jossa ympäristö, ihmiset ja hevoskaverit ovat tuttuja. Prinssi on hyvässä kunnossa, tyytyväinen ja saa oikein hyvää hoitoa. Plussana hän pääsee hengailemaan Seppo-kaverin kanssa!

Kiitos Sepolle vuodesta 2022

Viime vuonna sain erityisen tilaisuuden kilpailla ja valmentautua Pian kilpahevosen Supremon kanssa. Pääsin Sepon kanssa keräämään todella arvokasta kilpailukokemusta kansallisesti ja kansainvälisesti. Saavutimme kansallisella tasolla voittoja, sijoituksia sekä Suomen Mestaruus-hopeamitalin. Kilpailu- ja treenikausi Sepon kanssa antoi paljon varmuutta tulevaisuuteen.

Seppo palasi joulukuussa takaisin Pialle, jolloin minun ja Sepon yhteistyö päättyi. Tämä oli huikea mahdollisuus. Kehityin ratsastajana valtavasti.  Seposta tuli minulle todella tärkeä, lyhytaikainen opetusmestari ja “isoveli” prinssille. Isot kiitokset Sepolle ja Pialle ja todella paljon tsemppiä heille ensi kaudelle!